Pihin äidin konstit

Minun äitini oli säästäväinen nainen. Elämä oli tiukkaa ja kaikki keinot olivat käytössä. Nyt kun niitä ohjeita miettii, niin ei voi kuin ihmetellä. Ja vähän nauraakin. Meillä säästettiin vessapaperirullan hylsytkin.

Jos olet elänyt 50-70 -luvuilla, muistat varmaan omankin äitisi antaneen hyviä neuvoja. (Ne tosin eivät välttämättä toimisi enää tänä päivänä.) Minun lapsuudessani sekä äitini että mummoni ohjeistivat säästämään monella tapaa. Eikä ihme, olivathan he sodan aikana ja sen jälkeenkin eläneet kovia ja puutteellisia aikoja. Oma äitini vei säästäväisyyden äärirajoille.

Asuimme kaupungissa ja myöhemmin, kun olin reilun kymmenen ikäinen, meille hankittiin vaatimaton kesämökki. Isäni rakensi mökin itse ja siinä oli vain sauna ja tupa.

Sokerit ja servietit talteen

Kävimme joskus harvoin kahvilassa, lähinnä kai huoltoasemilla mökille mennessä. Äitini opetti minulle jo varhain, että kahvin tai teen kanssa pitää aina ottaa sokeria. Siis vaikka sitä ei kahviinsa laittaisikaan. Sokeripalat otettiin talteen ja vietiin kotiin tai mökille. Oli sitten mitä tarjota vieraille kahvin sekaan.

Samoin toimittiin serviettien kanssa. Aina piti ottaa servietti, pyyhki siihen sitten suupieliään tai ei. Mieluummin ei. Servietit vietiin myös kotiin. Niitä saattoi käyttää monessa paikassa ja hyvässä lykyssä monta kertaa.

Äitini keräsi myös kertakäyttöiset pikkulusikat kahviloista talteen. (Myös haarukat ja veitset kelpasivat.) Peruste oli se, että kesämökillä oli kiva käyttää näitä muovisia aterimia, kun tiskaaminen siellä oli niin hankalaa. Paitsi että ne muoviset välineetkin tiskattiin ja säilytettiin ikuisuuksiin asti.

Itse en ole ollut yhtä säästäväinen. En kerää sokeripaloja enkä serviettejä, ja inhoan muovisia aterimia. Äitini säästi muovihaarukat vielä silloinkin, kun niiden piikeistä yksi oli poikki. Nämä olivat – nyt ajatellen – niitä hassuimpia ja hölmöimpiä säästökeinoja. Onkohan muissa perheissä ollut tällaisia tapoja?

Home pois leivästä

Tiedän, että moni ikäiseni muistaa vielä homeiset leivät. Säilytyskeinot eivät olleet sillä tasolla, mitä ne ovat nykyään. Leivissä ei myöskään käytetty säilöntäaineita. Ne siis saattoivat homehtua helposti. Meillä, kuten varmaan monissa perheissä, oli tapana poistaa homeiset kohdat. Jos siis leivässä oli hometta, se kohta leikattiin pois ja muu osa syötiin.

Jos leivät kuivuivat (ilman hometta) ne tietysti säästettiin. Kuivista leivistä tehtiin korppujauhoa, tai joskus harvoin ne liotettiin maidossa ja paistettiin pannulla. Silloin saattoi saada hilloakin päälle.

Samoin muuten toimittiin hillojen ja mehujen kanssa. Jos purkissa olevan hillon päälle oli tullut hometta, home kaavittiin pois ja loppu syötiin. Yksi lapsuudestani mieleen jäänyt makuelämys onkin homeen maku. Home maistui leivässä, mehuissa ja hilloissa. No hilloja ja mehuja meillä harvemmin oli. Mummolta niitä yleensä saatiin.

Maito säilytettiin jääkaapissa avoimessa kannussa, joten sen pintaan tuli nopeasti hapan kalvo. Meillä maito seisoi vaikka kuinka kauan, koska sitä ei kukaan juonut. Minulle sitä välillä puoli väkisin juotettiin, koska olin lapsi ja lasten kuului juoda maitoa. En muuten ole juonut vapaaehtoisesti maitoa lapsena enkä koskaan myöhemminkään.

Ajat olivat sotien jälkeen ankeat. Ulkomaiset hedelmät olivat harvinaisia ja vähän kaikesta oli pulaa. Oli siis oltava säästeliäs ja kekseliäs. Ruokaa ei todellakaan heitetty roskiin. Kaupungissa ei ollut edes sikaa, jolle olisi voinut syöttää pilaantuneet ruuat.

Taidetta vessapaperirullista

Äidin äitini oli myös säästäväinen ja kekseliäs. Kun verhot haalistuivat, niistä tehtiin pöytäliinoja tai tyynyliinoja. Kun pöytäliinaan tuli paha tahra, niin loppuosa voitiin käyttää vaikka vaatteisiin. Mummo oli kova ompelemaan ja surautti äkkiä itselleen ja vähän muillekin jonkun vaatekappaleen.

Tämä ompelemisen taito periytyi myös äidilleni. Meilläkin joka kangas näki monta elämää. Viimeisin elämä oli yleensä siivousrättinä. Ja nyt tunnustan: Minäkin teen siivousrättejä vanhoista t-paidoista ja tyynyliinoista. Tyttäreni nauraa minulle ja mieheni ihmettelee, kun siivouskaappi pursuaa rättejä.

Keskeltä ohueksi kuluneet aluslakanat leikattiin tietysti halki, ja ommeltiin uudestaan yhteen ulkoreunoistaan. Näin kuluneet kohdat tulivat lakanan reunoille ja vahvempi kohta saumoineen keskelle. Jos muuta ei ollut enää tehtävissä, lakanasta leikattiin matonkuteita.

Äitini säästi myös vessapaperirullan hylsyt. Niistä sai niin näppärästi ja halvalla taidetta. Tässäpä ohje: Tyhjät pahvihylsyt maalataan jollain askartelumaalilla (tai maalipurkin jämillä). Kun ne ovat kuivuneet, ne liimataan jollekin kovalle alustalle, esim. vanerilevyn palalle vierekkäin ja päällekkäin niin, että erivärisistä putkista muodostuu ikään kuin urkupillistö. Tämän teoksen voi sitten laittaa vaikka kesämökin seinälle.

Toinen kiva vinkki on uusiokäyttää naistenlehtiä, jos niitä saa vaikka naapurilta. Värikkäistä sivuista leikataan pitkiä, kolmion mallisia suikaleita. Kolmion leveämpi pää voi olla noin kahdeksan senttiä ja suikaleen pituus 20 senttiä. Ohuemmasta paperista voi tehdä pitempiä.

Suikaleet kääritään yksi kerrallaan sukkapuikon ympärille niin, että aloitetaan kolmion leveästä päästä. Suikaleen kapea pää kiinnitetään liimalla. Saadaan aikaan pitkulainen, keskeltä paksumpi pötkylä. Nämä pötkylät lakataan, jotta ne kestävät.

Kun pötkylöitä on tarpeeksi, vaikkapa pari sataa, ne pujotetaan sopivan pituiseen naruun. Kun naruja asetetaan monta riviin, niistä saa hauskan oviverhon! Eikö olekin kätevää! Näitä meillä tehtiin ahkerasti, mutta jostain syystä en muista valmista oviverhoa mistään. (Sisareni sanoi jutun luettuaan, että hän kyllä muistaa ne “nappulaverhot” roikkumassa ovensuussa.)

Oltiinko teillä yhtä säästäväisiä? Olisi kiva kuulla muista mahdollisista ”hyvistä” vanhan ajan säästövinkeistä.