Pikainen kiertokäynti Saksassa

Baijerin kolme kaupunkia kolmessa päivässä

Pitkän viikonlopun aikana ehtii käydä useammassa kaupungissa, kun kohde on suhteellisen lähellä ja yhteydet toimivat. Me lensimme joulukuisena perjantaiaamuna Baijerin Müncheniin ja teimme sieltä junamatkat sekä Ausburgiin että Garmisch-Partenkirscheniin.

Baijerin osavaltio on pinta-alaltaan Saksan suurin, ja asukasluvultaan toiseksi suurin. Se sijaitsee Saksan eteläosassa. Baijerin sini-valkoruutuinen lippu on hauskan näköinen. Baijerin pääkaupunki on München.

Baijerin sinivalkoinen ruutulippu on kuvioiltaan tavallisuudesta poikkeava.

Joulutori oli pieni pettymys

Lentomme kohti Münchenia lähti Pirkkalan kentältä aikaisin aamulla. Koska asumme Pirkanmaalla niin tuo lähtökenttä oli mitä mainioin! Siellä ei ole Helsingin ruuhkia ja pieni kenttä on hyvin selkeä. Myös parkkipaikka löytyy helposti läheltä terminaalia.

Lento kesti vain kaksi ja puoli tuntia, joten olimme jo aamupäivällä perillä. Matkamme oli järjestetty ryhmämatka, joten kentällä meitä odotti linja-auto. Ensimmäiseksi lähdimme kiertoajelulle oppaan kanssa. Saksassa ei joulukuun alussa ollut yhtään lunta, lämmintä oli pari astetta ja vettä tihkutti. Joten kiertoajelu sopi hyvin.

Puolen päivän aikaan menimme hotellille ja jätimme laukut sinne laukkusäilöön. Lähdimme liikkeelle jalkaisin. Keli oli aika kolea ja kostea, mutta onneksi vettä ei tullut kuitenkaan ihan kaatamalla. Kävelimme kohti Marienplazia, josta alkoivat joulutorit.

Itselleni Münchenin joulutori oli pettymys, sillä selkeää toria siellä ei ollut. Erilaisia kojuja oli kyllä paljon, mutta ne jakaantuivat useille kaduille. Sellaista tunnelmaa, mitä haimme, emme löytäneet. Yhdestä kojusta maistoin – ensimmäisen kerran elämässäni – paahdettuja kastanjoita. Kovan, ohuen kuoren alla oli vaaleaa mössöä. Mielestäni muistutti lähinnä kuivaa perunamuusia.

Näitä suuria piparkakkuja ostettiin tuliaisiksi kaikille lapsenlapsille.

Baijerilaisessa oluttuvassa on tunnelmaa

Kävelymme jatkui kohti lounaspaikkaa, joka oli kuuluisa Hofbräuhaus. Se on jo 1500-luvulla rakennettu oluthalli, mutta ollut monessa käytössä ja jälleenrakennettiin 1897. Siellä pidettiin 1920 Saksan natsipuolueen ensimmäinen joukkokokous. Puolue viihtyi paikassa hyvin ja seinille oli kuulemma maalattu suuria hakaristejä.

Nyt oluthalli on uudessa kukoistuksessaan täysin restauroituna. Ensimmäisen kerroksen upeaan saliin mahtuu tuhat (siis 1000!) asiakasta ja ylempiin kerroksiin pari tuhatta lisää. Paikka oli täynnä jo iltapäivästä ja meteli oli lähes korvia huumaava. Tarjoilijat juoksuttivat juomia ja ruokia, orkesteri kulki soittamassa paikallista humppaa ja istumapaikkaa vailla olevat kiersivät ympäriinsä kyttäämässä mahdollisesti vapautuvaa istuinta. Brezel-rinkeliä kauppaavat nuoret naiset ja miehet perinneasuissaan kiersivät ravintolaa.

Baijerilainen torvimusiikki toi tunnelmaa.

Tarjoilukin oli kyllä melko rentoa. Meillekin tuotiin useamman kerran oluttuoppi eteen, vaikka sitä ei tilattu. Eikä tarjoilija meinannut millään uskoa, että joimme vain vettä. Etukäteen tilattu paikallinen perinneruoka ei sekään meinannut meille maistua. Lautasella oli perunasta ja vehnäjauhoista tehty iso pallo, joka oli kuin kumia eikä maistunut miltään. Sen kaverina oli pari paksua siivua sianlihaa nahkoineen ja ruskeaa kastiketta.

Perunamuusipallo ja sianlihasiivuja. Tähän paikalliseen herkkuun täytyisi totutella.

Kaikesta huolimatta paikka oli kokemisen arvoinen. Suuressa salissa on korkea katto, kauniit värilasi-ikkunat ja seinät täynnä kauniita maalauksia. Vielä jos osaa nauttia ihmismassasta ja metelistä, sekä hyvästä oluesta, niin varmasti kannattaa poiketa.

Me kävelimme takaisin hotellille ja ostimme matkalla kojuista erilaisia herkkuja mukaamme. Illemmalla kävimme vielä kävelemässä kaduilla ja yhdestä pikkupaikasta ostimme pitsanpalat. Koleus ja kosteus teki olon viluiseksi, joten kovin pitkään ulkona ei viitsinyt kulkea.

Munchen on tyypillinen suurkaupunki. Paljon ravintoloita, kauppoja ja kioskeja. Osa niistä on maan alla metrokäytävien tunneleissa. Kerjäläisiä oli huomattavan paljon.

Junalla Ausburgiin

Seuraavana aamuna lähdimme junamatkalle. Asema olikin vain korttelin päässä hotellistamme. Juna on suosittu kulkuväline Saksassa ja junat myös kulkevat ajallaan. Saksan junissa oli maskipakkokin, ja huomasimme junassa, että se oli oikeasti pakko.

Saksassa juna on suosittu kulkuneuvo ja junia kulkeekin paljon ja aikataulussa.

Juna oli nykyaikainen ja mukava, ja noin 50 km:n matka Ausburgiin kesti puolisen tuntia. Matkalla oli kiva katsella maisemia. Hyvin oli saman näköistä kuin Suomessa jossakin kaupunkien ulkopuolella. Omakotitaloja, peltotilkkuja, pieniä maatiloja ja metsääkin.

Junan ikkunasta kuvattu maisema voisi olla vaikka Suomesta.

Ausburg on Baijerin alueen kolmanneksi suurin kaupunki ja siellä on reilut neljännesmiljoona asukasta. Eli hieman enemmän kuin Tampereella. Ausburg on myös vehreä kaupunki ja lisäksi keinovalaistuksen suhteen nykyajan mallikaupunki. Siellä on tarkoituksella vähennetty valosaastetta ja näin saatu myös huomattavia säästöjä sähkönkulutuksessa.

Me kävelimme keskustan halki kohti kaupungin joulutoria, joka sijaitsi komean raatihuoneen edustalla. Tori olikin melko suuri ja siellä oli paljon myyntikojuja suorissa riveissä. Ja paljon ihmisiä. Todella paljon. Kojujen välissä kulkeminen oli sellaista massan mukana vellomista. Juuri mitään ei nähnyt, jos ei taistellut tietään kojun eteen. Ihmiset tuuppivat ja glüwein tuoksui. Me saimme aika nopeasti tarpeeksemme ja lähdimme etsimään jotain kivaa kahvilaa. Pian totesimme, että kaikki lähikahvilat olivat tupaten täynnä.

Ausburgin joulutorilla oli tiivis tunnelma.

Kuljeskelimme sitten kaduilla ja poikkesimme kaupoissakin katselemassa tarjontaa. Jotain pientä tuli ostettuakin matkamuistoksi sekä joululahjoiksi. Ja onneksi löysimme lopulta pienen kahvilan, joka oli oikeasti donitsimyymälä. Siellä ostimme donitsit ja istuimme yhteen kolmesta pöydästä.

Siinä kävellessä muuten tulimme aukiolle, jossa oli paljon poliiseja. Huomasimme, että siellä oli joukkokokous. Hetken päästä tämä kokousporukka lähti marssimaan pitkin katua lippujen ja banderollien kanssa. Jos oikein ymmärsin niin kyseessä oli mielenilmaus Iranin naisten oikeuksien puolesta.

Menimme asemalle odottelemaan junan lähtöä, kun oikein muutakaan tekemistä ei ollut. Siellä oli onneksi MacDonalds, joten ostimme pikaruokaa syömiseksi ja ajankuluksi. Ilta oli jo pimentynyt, kun pääsimme takaisin Müncheniin.

Seuraavaksi Garmisch-Partenkirschen

Seuraavana päivänä oli jälleen ohjelmassa junamatkailua. Lähdimme paikallisjunalla Garmisch-Partenkirscheniin, joka on vain 25000 asukkaan kaupunki lähellä Itävallan rajaa. Kaupunki onkin alppien alueella ja me odotimme kovasti alppivuoriston näkemistä.

Junamatkalla Munchenista Garmis-Partenkirscheniin maisemat olivat kuin Pohjanmaalla.

Kahdesta kylästä muodostunut kaupunki on aikanaan Hitlerin kehoituksesta yhdistynyt yhdeksi kaupungiksi. Vuoden 1936 talviolympialaisia varten sinne rakennettiin olympiakylä hyppyrimäkineen. Itse valtakunnankansleri avasi kisat siellä. Mäet on varmaan jo uusittu, sillä siellä hypätään edelleen mäkiviikon uudenvuoden päivän kilpailu.

Garmishin puoli kaupungista on erittäin viehättävä pikkukylä.

Me otimme asemalta taksin ja hurautimme kaupungin toiselle puolelle katsomaan upeasti koristeltuja taloja. Harmiksemme päivä oli todella sumuinen, eivätkä rakennusten takana olleet alpit näkyneet ollenkaan. Talot sen sijaan olivat todella viehättäviä. Ihmettelimme miten maalaukset talojen seinissä säilyvät ympäri vuoden. Löysimme myös kivan, pienen kahvilan ja sen vierestä kauniin kirkon.

Talot on koristettu uskomattoman kauniilla maalauksilla.

Miten ihmeessä nämä maalaukset kestävät rakennusten ulkoseinissä?

Otimme taas lennosta taksin ja ajoimme kaupungin toiselle puolelle, josta piti löytyä joulutori. No löytyihän se, mutta kovin oli vaatimaton. Siinä ei paljon katsomista ollut. Koska aikaa oli runsaasti, niin otimme jälleen taksin ja lähdimme katsomaan olympiakylää.

Garmisch-Partenkirschenin joulutori oli melko vaatimaton.

Se yllätti pienuudellaan. Ihmettelimme, miten televisiossa näkyvissä kisoissa hyppyrimäkien alla on niin valtavasti ihmisiä. Mihin ne mahtuvat? Mäkien yläosiakaan – vuorenhuipuista puhumattakaan – ei sumulta näkynyt.

Kuuluisien hyppyrimäkien juurella. Valitettavasti sumu oli niin sankka, ettei ylös nähnyt ollenkaan.

Paikka oli kuitenkin historiallinen ja kiva käyntikohde. Alueelle tullessa massiivisen mahtipontiset portinpylväät patsaineen kertoivat omaa kieltään paikan rakennuttajasta… Huono sää teki tästä käynnistä pienen pettymyksen. Hissi ei ollut toiminnassa eikä ylös siis päässyt. Tosin eihän sieltä mitään olisi näkynytkään. Otettiin siis taas taksi ja palattiin asemalle odottelemaan junan lähtöä.

Näitä komeita pylväitä oli neljä, kaikki yhtä mahtipontisia.

Hotellin säästövinkki

Oli jo ilta, kun olimme taas hotellilla. Koska meillä oli nälkä niin lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Kaikissa lähiseudun ravintoloissa näytti kovin täydeltä. Kiertelimme aikamme ja menimme sitten italialaisen ravintolan ”Ca Doro” ovelle jonottamaan.

Onneksi pääsimme jo noin vartin päästä pöytään. Paikan hovimestari oli eräänlainen nähtävyys itsessään. Tämä italialainen, pieni ja vikkelä mies pukinparrassaan oli selvästikin paikan kuningas. Ruoka oli varsin hyvää, vaikka annos olikin pienehkö. Mukava päätös päivälle ja reissulle kuitenkin.

Myöhemmin palasimme hotelliimme, joka oli muuten ihan hyvä. (Maritim) Ei mikään loistelias, mutta siisti ja asiallinen. Huone oli tilava ja toimiva. Hotellissa oli myös ravintola, mutta älysimme sen vasta viimeisenä iltana, ja silloin sinne ei päässyt, koska siellä oli yksityistilaisuus.

Vaikka hotelli oli ihan keskustassa rautatieaseman lähellä, se oli rauhallinen, koska sijaitsi sisäpihalla.

Hotellissa oli yksi, varsin kiva systeemi. Huoneessa oli pieni pussi, jonka sai ripustaa huoneen ovenkahvaan käytävän puolelle, jos ei tarvinnut siivousta ja petausta. Me teimme niin, ja aamulla pussiin oli ilmestynyt makeisia! Hauska idea, jolla säästetään kustannuksia ja luontoa.

Aina aamulla kun kurkistimme oven kahvassa roikkuvaan pussiin, siellä oli jotakin hyvää.

Kaiken kaikkiaan tämä pitkä viikonloppu oli aika monipuolinen, mutta sellaista luppoaikaa oli turhan paljon. Opas kyllä vei meidät junalla toiseen kaupunkiin, mutta siellä sai sitten haahuilla kuka mitenkin. Matka oli Matkapoikien ryhmämatka, ja järjestelyiden puolesta muuten ihan onnistunut. Näkemistä noiden kolmen kaupungin liepeillä olisi silti varmaan ollut enemmänkin.

Matkakuviani löydät myös Instagramista

Johanna 8.1.2023