Valloittava Oman, osa 2

Henkeä salpaava vuoristoalue

Tein Omanin matkallani pari upeaa retkeä sisemmäksi maahan. Ensimmäisenä retkipäivänä kävin katsomassa mm. Omanin suurinta moskeijaa, oopperataloa sekä hallitsijan palatsia. Hienoja olivat kaikki. Mutta ehdottomasti suurimman vaikutuksen teki vuoristo, jonne tein retken eräänä toisena päivänä.

Lähdimme (minä, autonkuljettaja ja opas) liikkeelle aamulla kahdeksalta. Ensin käytiin ostamassa kioskista karak-teetä ja leipää aamupalaksi. Poikkesimme myös eräässä suitsukekaupassa, jossa minulle näytettiin, miten suitsukkeita käytetään hajustamaan vaatteita. Täällä joimme kahvia ja maistelimme taateleita ja minun huivini sai ihanan tuoksun. Tunnelma oli leppoisa ja kiireetön.

Pienessä tienvarren putiikissa minun huivini “savustettiin”. Telineen alla on suitsukeastia, jossa palaa suitsuke. Siitä nouseva savu antaa hyvän tuoksun huiviini. Myymälässä myytiin näitä telineitä.

Pääsin jo pikkuisen vuorten makuun, kun ajoimme kapeaa tietä talojen välissä pujotellen kohti korkeuksia. Lopulta kävelimme yhä ylöspäin. Tulimme ylhäällä olevalle aukiolle, jossa oli 1500–1600 -luvuilla hallinneiden portugalilaisten tekemiä linnoituksia. Alapuolella näkyi taateliviljelmiä. Maisemat olivat huikaisevia!

Portugalilaiset hallitsivat vuorten ja meren välistä aluetta 1500- ja 1600 luvuilla. Heidän rakentamiaan linnoituksia on paljon. Tänne on jäänyt pari tykkiäkin.

Tulimme takaisin alas ja menimme paikalliseen ”markettiin”, eli souqiin. Täällä oli taas tarjolla kahvia ja halvaa, joka oli lämmintä, kiiltävää, pehmeää ja venyvää. Ja niin hyvää! Miksei sellaista halvaa ole Suomessa? Myytävänä oli paikallisia tuotteita: granaattiomenoita, päärynöitä, limettejä, okraa, hapankurkkua jne. Upean näköisiä savitöitä myytiin kymmenissä pikku myymälöissä. Hopeaesineitä myyvässä kaupassa seurustelimme hetken sekä nautimme taas kahvia ja taateleita.

Paikallisia tuotteita myynnissä ruokasouqissa.

Kohti kivivuoria

Omanin länsiosaa hallitsee kaikkiaan noin 650 kilometriä pitkä Hajar-vuoristo (kivivuoret). Vuoristo yltää Hormuzin salmesta Arabianmeren rantaan. Korkein kohta on yli kolmen kilometrin korkeudessa ja vuoristo on todella karua ja kivikkoista. Ilmasto siellä on kuitenkin leppeämpää kuin alhaalla laaksoissa ja rannikolla.

Lähdimme siis ajamaan kohti noita vuoria ja heti alkumatkassa oli poliisin tarkastuspiste. Poliisi kuulemma kyseli kuskin ajokokemusta ja sitä, että onhan auto neliveto. Ja muistutti tarkkailemaan renkaiden ilmanpainetta. Poliisi myös huomautti minulle, että siinä kohtaa ei saanut kuvata. Tästä alkoi kiharan tien kipuaminen auton moottori huutaen.

Kuljettaja keskittyy ajamiseen. Pääsääntöisesti tiet vuorilla olivat erittäin hyviä, mutta joitakin vanhempia ja kehnompia osuuksia oli silti jäljellä.

Taisin purra hampaita yhteen takapenkillä aika lujaa, sillä sen verran jännittävää matkanteko oli. Kuski ajoi mielestäni aika kovaa, ja koko ajan oli vastaantulijoita. Vähän väliä näkyi isoja varoitustauluja, joissa varoiteltiin mahdollisista kivivyöryistä ja ties mistä. Maisemat olivat kyllä hulppeita, mutta tunsin paremmaksi olla kovasti katsomatta alaspäin.

Pysähdyimme lopulta parin kilometrin korkeudessa ottamaan kuvia. Opas kehotti minua menemään yhteen kohtaan seisomaan kuvan ottoa varten. Minä menin sydän pamppaillen, sillä aivan selkäni takana alkoi kivikkoinen rotko. Noissa kalliovuorissa erikoista olikin se, että kaikki oli yhtä kiviröykkiötä. Teräviä, irtonaisen näköisiä kivilohkareita ja vaarallisia halkeamia oli joka puolella.

Maailman valloittaja parin kilometrin korkeudessa Hajar-vuoristossa.

Prinsessa Dianan muistolle

Pidin lähes ihmeenä sitä, että sinne ylös oli saatu tehtyä teitä. Sen on täytynyt olla melkoinen projekti. Vuoristossa oli kuitenkin jopa pieniä kyliä. Siellä kasvatettiin omenoita, granaattiomenoita ja limettejä. Vuohia juoksenteli siellä täällä. Ne kuulemma päästettiin aamulla ulos ja ne osasivat tulla illalla kotiin. Syytä onkin palata, sillä vuorilla kulkee kettuja, susia, ilveksiä sekä eteläarabianleopardeja. (Opas puhui Omanin tiikeristä, mutta oikeasti kyseessä on uhanalainen leopardilaji.)

Vuohet kulkivat tien reunostoilla ja minua vähän hirvitti se, miten pikkukilit selviävät tien ylityksestä, koska liikennettä kuitenkin oli jonkun verran.

Vuoristossa on myös omanilaisten kakkoskoteja, ikään kuin kesämökkejä. Vuorten ilmasto on huomattavasti lempeämpi kuin alhaalla laaksoissa tai rannikolla. Vuoristossa saattaakin talviaikaan jopa sataa lunta! Kesäaikaan kun lämpötila kohoaa 50 asteeseen, omanilaiset tulevat ylös vuorille. Vaikka lokakuussa lämpöä oli ”vain” noin 35 astetta, perjantain ruuhkat kaupungista ulos olivat valtavat. Väki siirtyi viikonlopun viettoon nauttimaan viileämmästä ilmasta.

Vuorilla oli viehättävän näköisiä pikku kyliä .

Sitä en tiedä onko vuorilla asuvilla juoksevaa vettä käytössään, mutta sähkö kulki ainakin osaan taloista. Ja koska vuorilla on asutusta, on siellä myös palveluita. Mekin kävimme yhdessä pienessä ravintolassa syömässä lounaan. Näkyi siellä olevan joku muukin liike ja ilmeisesti autokorjaamo oli ravintolan vieressä. Opas kertoi, että jyrkillä teillä ajaminen vaatii taitoa. Tieltä ulos ajamisia ei kuulemma tapahdu, mutta kokemattomat kuskit rikkovat autonsa jarrut. Ja niitä kivivyöryjäkin kuulemma oikeasti tapahtuu.

Taloja on rakennettu sellaisiin paikkoihin, etten ymmärrä miten ne on sinne saatu ja mistä niihin kuljetaan.

Ylhäällä hulppeissa maisemissa on upea hotellikin! Suuri Anantara-hotelli uima-altaineen ja puutarhoineen oli yksi käyntikohteemme. Kävimme myös hotellin piha-alueella olevalla prinsessa Dianan muistopaikalla. Kuulemma Diana oli aikoinaan laskeutunut puolisonsa prinssi Charlesin kanssa helikopterilla eräälle kalliotasanteelle, ja sanonut, ettei ollut koskaan nähnyt niin upeita maisemia. No siihen sitten päätettiin rakentaa hotelli!

Hotellin alueella pystyi harrastamaan kalliokiipeilyäkin. Näin kallioseinämässä siihen kiinnitettyjä renkaita, ja näin myös ryhmän kiipeilijöitä, jotka olivat varusteineen menossa kohti kallioita. Täytyy olla huimapäistä joukkoa, joka noissa maisemissa kiipeilee.

Näkymä tasanteelta, joka on prinsessa Dianan muistopaikka.

Ruusuviljelmiä ja hylätty kylä

Pysähdyimme seuraavaksi pienellä tasanteella, josta näkyi porrastettu kallioseinämä. Seinämään oli isolle alueelle rakennettu pengermiä, joissa kasvoi ruusuja. (Näyttivät pensasruusuilta.) Siellä kuulemma kasvatettiin ruusuja ruusuveden tekemistä varten. Taas ihmettelin, että miten ihmeessä ne rakennelmat on sinne saatu tehtyä.

Rosegarden, eli ruusujen kasvatusta pengerretyllä kallioseinämällä.

Sielläkin näkyi rakennelmia, jotka viittasivat asumiseen. Seinämiä oli tuettu ja pengerretty talojen alta. Pudotus alas oli kuitenkin hurjan näköinen. Näillä rinteillä näkyi kasvavan myös suuria kaktuksia. Näköalatasanteemme oli ehkä 5x5 metriä kooltaan, eikä siinä ollut mitään kaiteita. Taisin ihan vahingossa vähän vinkua, kun kuski käänsi auton siinä…

Kaiteeton ja pieni näköalatasanne.

Seuraavalla näköalatasanteella katselimme vuorten välissä olevaa hylättyä kylää. Taas aivan käsittämätön paikka asutukselle. Kylä olikin kuulemma tyhjentynyt jo 50 vuotta sitten. Alas kylään meni portaita ja sitten kapea polku. Matka näytti niin hurjalta, etten uskaltautunut sinne. Alas olisin ehkä päässyt, mutta en missään tapauksessa takaisin ylös.

Hylätty kylä vuorten välissä. En lähtenyt kipuamaan sinne, vaikka vähän mieli olisi tehnyt…

Vuorilla oli myös suuri armeijan harjoitusalue parakkeineen ja piikkilanka-aitoineen. Opas sanoi, että yleistä asevelvollisuutta Omanissa ei ole. Vain halukkaat menevät armeijaan. Omanhan onkin hyvin rauhallinen maa. Siellä ei ole sisällissotaa naapurimaansa Jemenin tapaan, eikä muitakaan arabimaiden levottomuuksia ole siellä juuri ollut.

Vuoristoseutu teki ison vaikutuksen ensinnäkin laajuudellaan. Kaupungissa ja rannikolla ollessa vuoret hallitsivat näkymää sisämaan suunnassa aina, jos ei katsonut merelle. Myös vuoriston korkeus teki vaikutuksen sekä karuus. Vain pieniä puskia kasvoi siellä täällä, muuten näkymä oli todella kolkkoa. Paikka olisi sopinut hyvin Taru sormusten harrasta -elokuvien kuvauspaikaksi.

Tarkempaa tietoa Omanista löydät tästä edellisestä postauksestani.

10.11.2022 Johanna