Pelosta rohkeuteen
”Suosittelen elämistä, sanan varsinaisessa merkityksessä, ei vain hengissä selviytymistä. Uskallusta tehdä asioita, jotka pelottavat ja joihin ei kontrolli ylety. Vain kuiluun hyppäämällä voi löytää omat siipensä.” Näin sanoi tunnettu terapeutti ja kirjailija Tommy Hellsten Helsingin Sanomien viikkoliitteessä elokuussa 2022. Nämä lauseet kolahtivat minuun lujaa.
Sain noista lauseista ajatuksen kirjoittaa tämän postauksen pelosta ja rohkeudesta. Minulle kun on monesti sanottu, että olen rohkea. Olen kai tehnyt joitakin erikoisia ratkaisuja elämässäni. Nyt viimeisen vuoden aikana minua on sanottu rohkeaksi, koska olen matkustanut yksin Lähi-Idässä.
Siinä yksin matkustamisessa sinänsä ei tietenkään ole mitään erikoista, mutta aloitin ulkomailla matkustelun vasta yli viisikymppisenä mieheni kanssa. Nuorempana olin liian arka. Ja nyt yli kuusikymppisenä haluan mennä yksin arabimaahan. Kävin siis puoli vuotta sitten Qatarissa ja kohta olen lähdössä Omaniin yksin.
En kuitenkaan pidä itseäni millään tavalla rohkeana, päinvastoin. Minähän olen oikea arkajalka! Olen aina ollu arka ja pelokas ja lisäksi kova jännittämään. En ikinä uskaltaisi esimerkiksi hypätä laskuvarjolla tai sukeltaa. Monta, monta asiaa on elämässäni jäänyt tekemättä, koska en vain ole uskaltanut.
Pelko estää elämästä
Olen kuitenkin nyt vihdoinkin (tässä korkeassa iässä ja kroonisesti sairaana) oivaltanut, että elämä jää elämättä, jos ei mitään uskalla. Siksi nuo alussa kirjoittamani Tommy Hellstenin sanat niin kolahtivat. Täysillä eläminen ja elämästä nauttiminen vaatii rohkeutta tehdä asioita pelosta huolimatta. Siis niitä asioita, joita haluaa. Jos et halua sukeltaa, niin sitten et sukella. Mutta jos haluaisit sukeltaa, mutta et vain uskalla, tilanne on toinen. Sukeltaminen on tässä ehkä huono esimerkki, mutta toivottavasti ymmärrät, mitä tarkoitan.
Oma ”rohkeuteni” kumpuaa siitä, että olen oikeasti ymmärtänyt elämän rajallisuuden. Jos en elä nyt, niin milloin sitten? Jos en toteuta unelmiani ja tutki maailmaa nyt, niin milloin sitten? En voi elää niin, että ajattelisin tekeväni kaikkea mitä haluan sitten joskus. Sitten kun jään eläkkeelle tai sitten joskus paremmalla aikaa. Tai sitten kun lakkaan pelkäämästä.
”Miten voit epäröidä? Uskalla! Uskalla mitä tahansa! Älä enää piittaa toisten mielipiteistä tai näkemyksistä. Tee sitä mikä on sinusta kaikkein vaikeinta. Raivaa oma tiesi. Kohtaa todellisuus”
Katherine Mansfield (1888-1923)
Minä en voi tietää mikä tilanteeni on parin vuoden päästä. Sitä paitsi kukaan ei tiedä edes huomisesta päivästä. Mitä tahansa sellaista voi tapahtua itselle tai läheisille, mikä pysäyttää elämän. Jos siis pystyn nyt menemään, niin nyt on mentävä. Sitten kun en enää jaksa mennä minnekään, voin muistella kaikenlaista, mitä tuli tehtyä.
En ole tullut rohkeaksi, mutta minulla on sisua tehdä niitäkin asioita, mitkä pelottavat. Olisin kerran kauan sitten päässyt helikopterin kyytiin, mutta en uskaltanut mennä. Nyt menen taatusti heti, jos jonkinlainen mahdollisuus tarjoutuu. Vaikka todennäköisesti pyörtyisin pelosta. Rohkeuttahan ei ole se, ettei pelkää mitään. Rohkeutta on tehdä asioita pelosta huolimatta.
”Ei ole aikaa rakentaa tiili tiileltä, parru parrulta tukevaa siltaa, odottaa paikalle laumaa enkeleitä siivet levällään matkaa suojelemaan. On vain yksi tie: on käveltävä narua pitkin.”
Tommy Tabermann (1947-2010)
Jos ja kun voittaa pelkonsa, siitä tulee aivan mahtava voittajaolo. Silloin voi syystä olla ylpeä itsestään. Olen joutunut kohtaamaan pelkojani monta kertaa. Olen puhunut suurelle yleisölle (sydän kahtasataa hakaten), sairauksieni kanssa, läheisen kuoleman äärellä ja monissa jännittävissä tilanteissa. Kun näistä on selvitty, olen onnitellut itseäni.
Olen ylpeä itsestäni siitäkin, kun kävin Qatarissa yksin. Tilannetta tosin helpotti se, että olin käynyt siellä pari kertaa aiemminkin mieheni kanssa. Paikat ja tavat olivat siis tuttuja, silti jännitin ihan älyttömästi. Tuleva matkani on astetta vaativampi. En ole koskaan ennen käynyt Omanin sulttaanikunnassa, ja nyt olen menossa sinne yksin. Minulle se on todella iso juttu. Päässäni pyörii lukuisia asioita, jotka voivat mennä pieleen…
Mitä pelko on?
Pelko on yksi perustunteista. Kaikki (normaalit) ihmiset ja eläimet tuntevat pelkoa. On toki ihmisiä, jotka sanovat, etteivät pelkää yhtään mitään, mutta en ihan usko siihen, sillä pelko on myös viisautta. Pelko on tarpeellinen tunne tietyissä tilanteissa. Eikä pelko tarkoita vain konkreettisten asioitten, esim. hämähäkkien pelkäämistä.
Lähes kaikki pelkäävät ainakin alitajunnassaan hylätyksi tulemista, arvottomuutta, naurunalaiseksi joutumista ja avuttomuutta. Pelko saattaa näyttäytyä vihana tai toisten käytöksen kontrolloimisena. Pelon kieltäminen taas voi johtaa turhaan uhkarohkeuteen. Mustasukkaisuudenkin takana on yleensä juuri hylätyksi tulemisen pelko.
Me pelkäämme kalliojyrkänteitä, pimeitä kujia ja tulta siksi, että ymmärtäisimme varoa niitä. Varominen tarkoittaa terveen järjen käyttöä ja olosuhteiden huomioon ottamista. Pelolle ei kuitenkaan pidä antaa valtaa niin, että se estäisi meitä elämästä ja tekemästä niitä asioita, joita haluamme tehdä.
Pelot ovat muuten yleisempiä kuin moni uskookaan. Niistä vaan ei yleensä puhuta eikä niitä mielellään myönnetä.
”There is freedom waiting for you, On the breezes of the sky, And you ask "What if I fall?" Oh but my darling, What if you fly?”
(Sinua odottaa vapaus taivaan tuulien päällä, ja sinä kysyt: "Mitä jos putoan?" Voi mutta kultaseni, mitä jos lennät?)
Erin Hanson
Pimeän ja turvattomuuden pelko
Minäkin olen aina pelännyt pimeää. Pimeässä on niitä mörköjä sängyn alla ja yllättäviä selän takana hiipijöitä. Kun katson ikkunasta ulos pilkkopimeää pihaa, siellä voi vaania vaikka kirvesmurhaaja. Tai siis tietenkään näin ei oikeasti ole, mutta siltä se tuntuu.
Pimeän pelko onkin tuntemattoman pelkoa. Kun en näe mitä siellä pimeässä on, niin mielikuvitus keksii äkkiä kaikkea mahdollista, mitä siellä saattaa olla. Ja yleensä ne ovat pelottavia tai uhkaavia asioita. Ja nyt kerronkin kaamean tositapauksen omasta elämästäni…
Eräänä pimeänä lokakuun yönä meidän omakotitalomme ikkunaan koputettiin. Heräsin siihen ääneen ja pelkäsin hirveästi. Hiivin hiljaa olohuoneeseen, josta ääni kuului. Kurkistin varovasti sydän hakaten ikkunaa kohti. Näin että takaoven edessä pimeässä seisoi mies. Jouduin melkein paniikkiin ja menin herättämään mieheni. Hän tuli, laittoi valot päälle, avasi oven ja kysyi: Mitä asiaa?
Selvisi, että mies asui läheisessä vanhusten talossa ja oli ollut ystävällään kylässä, mutta oli eksynyt kotimatkallaan. Hänen rollaattorinsa oli oven vieressä. Mieheni laittoi kylpytakin päälleen ja lähti saattamaan miehen omaan kotiinsa.
Kaikki äänet ja hahmot pimeässä eivät siis ole pahantahtoisia. Pimeässä voi lymytä myös onnettomia, yksinäisiä ja ystävällisiä hahmoja. Se kannattaa muistaa. Todennäköisesti siellä pimeässä ei tietenkään ole yhtään mitään.
”Rohkeus on pelon vastustamista, pelon hallitsemista, ei pelon kieltämistä.”
Mark Twain (1835-1910)
Jos pimeä kotona pelottaa, käytä yövaloja. Meillä on eteisen pistorasiassa aina yövalo, jotta vessaan voi mennä turvallisesti ja peloitta. (Kaatuminen pimeässä ei ole hyvä juttu.) Makuuhuoneessamme oli ennen myös tällainen yövalo, nykyään siellä on ilmanpuhdistin, jossa on pieni merkkivalo. Tarvitsen pimeän makuuhuoneen, mutta joku valonpilkahdus siellä pitää silti olla.
Syksyaikaan käytämme sälekaihtimia ikkunoissa, sillä en yhtään tykkää isoista mustista aukoista iltaisin, kun sisällä on valo. Talvella jos on lunta, niin se valaisee yleensä sen verran, ettei ole säkkipimeää. Yksinkertainen neuvoni pimeän pelkoon onkin: käytä valoja. Jos et voi käyttää valoja ja mielikuvitus lähtee pimeässä laukkaamaan, niin muista, että ne ovat vain ajatuksia, eivät todellisuutta. Rauhoitu, hengittele syvään ja ohjaa ajatuksiasi muihin asioihin. Myös internetistä löytyy paljon ohjeita erilaisiin pelkoihin.
Lentopelko
Yksi hyvin yleinen pelko on lentopelko. Minäkin pelkäsin ennen lentämistä todella paljon. Se oli yksi syy siihen, etten ole juurikaan matkustellut nuorempana. Vaikka järkeni sanoi, että lentäminen on tilastollisesti turvallisin tapa matkustaa, silti ajatus koneeseen nousemisesta tuntui ylipääsemättömältä. (Pelkäsin myös laivamatkustamista.)
Olin noin 45-vuotias, kun minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Pariisiin. En kehdannut kertoa lentopelostani, enkä muutenkaan halunnut kieltäytyä tästä tilaisuudesta, joten ilmoitin lähteväni. Ajattelin, että kun niin monet muutkin ihmiset lentelevät jatkuvasti, niin pakkohan minunkin on siihen pystyä. Ja minä pystyin. Tosin lievästi rauhoittavan lääkkeen avulla.
Seuraavaan lentoon meni monta vuotta, mutta nyt jo tiesin, että siitä voi selvitä. Lähdimme mieheni kanssa käymään Saksassa, joten lento kesti vain pari tuntia. Ja siitäkin tietysti selvisin, vaikka pelkäsinkin kovasti. Alkoholia en muuten käytä, joten sillä en voi itseäni rentouttaa. Sitä paitsi alkoholi on erittäin huono apu pelkoon. Juopuneena tunteiden ja käyttäytymisen hallitseminen on vielä vaikeampaa kuin selvin päin.
Tästä kuitenkin alkoi nousukiitoni matkustamisen suhteen. Yhdentoista vuoden sisällä teimme mieheni kanssa 18 matkaa ulkomaille. Lue kooste täältä. Sitten tulikin pandemia, ja matkustaminen pysähtyi kuin seinään. Ensimmäisen kerran kokeilin yksin matkustamista, kun kävin Wienissä keväällä 2019. Tämä oli itselleni todellinen selviytymistesti!
Nykyään nautin lentämisestä. Vähän säikyn kyllä kovassa turbulenssissa, mutta nousukiito on ihan parasta. Rakastan pilvien katsomista ylhäältäpäin, samoin auringon laskuja ja nousuja koneesta katsottuna. Ihania ovat myös vuoristot ja pimeässä välkkyvät isot kaupungit. Sydämeni hakkaa nykyään innosta, kun menen lentokentälle.
Monet pelot ovatkin voitettavissa menemällä pelkoa päin! Siis lentopelosta voi päästä lentämällä. Kun myöntää pelon itselleen, mutta ei anna sen hallita, niin se on mahdollista voittaa. Pelolle voi sanoa: Sinä et päätä mitä minä voin tehdä! Pelottavia asioita voikin tehdä, vaikka pelottaa. Pelon voi ottaa mukaan ja sanoa, että katsotaan tämä yhdessä.
”Jos minun olisi annettava maailman kaikille ihmisille yksi ja ainoa yksinkertainen neuvo, se olisi tämä: Hyväksy se, että vaikeudet ovat olennainen osa elämää ja kun ne tulevat, pidä pääsi pystyssä, katso niitä suoraan silmiin ja sano: ’Minä olen teitä vahvempi. Ette voita minua.’ Ja lohduta itseäsi ajatuksella: Tämäkin menee ohi.”
Ann Landers
Vanhenemisen pelko
Monet pelkäävät vanhenemista, ja siihen liittyvää kunnon rapistumista, muistin huononemista ja yksinäisyyttä. Huonokuntoinen vanhus on usein muiden armoilla ja valitettavasti lähes kokonaan vailla itsemääräämisoikeutta. Ei ihme, että tämä pelottaa.
Itse olen jo sen ikäinen, että nämä asiat käyvät mielessä. Ja koska teen työtä ikäihmisten parissa, näen oikeasti eri tilanteissa olevia vanhoja ihmisiä jatkuvasti. Olen nähnyt surullisia tapauksia siitä, miten jälkipolvi hallitsee ja rajoittaa ihmisen elämää, ja siitä miten nopeasti voi muisti mennä ja ihminen on aivan hukassa ja ahdistunut.
Olen onnekseni nähnyt myös hyvinkin iäkkäitä ihmisiä, jotka ovat edelleen aktiivisia, positiivisia ja elämässä täysillä mukana olevia. Vanheneminen on hyvin yksilöllistä, mutta paljon voimme itsekin siihen vaikuttaa. Huonolle tuurille tosin emme voi mitään. Monia sairauksia ei voi estää millään. Ja lopulta me kaikki joudumme kohtaamaan kuoleman.
”Rohkeudella on monet kasvot. On ruumiillinen rohkeus ja moraalinen rohkeus. On myös niitä ylevämpi rohkeuden muoto - rohkeus kestää tuskaa, elää sen kanssa, piilottaa se niin, Etteivät toiset huomaa sitä koskaan ja silti nauttia elämästä. Rohkeus kohdata jokainen uusi päivä intoa täynnä.”
Howard Cosell
Vanhenemisen pelkoon voi liittyä pelko oman kehon ja sen toimintojen muutoksista. Painumme kumaraan, hiukset lähtevät ja virtsa karkailee. Ne ovat niitä asioita, joihin on vain sopeuduttava. Jos ympärillä on saman ikäisiä ystäviä ja ymmärtäviä läheisiä, niin ikävätkin muutokset voi hyväksyä luonnollisena osana elämää.
Vanhenemisen pelkoonkin auttaa eläminen tässä hetkessä. Elämä on nyt ja tässä. Siksi kannustan elämiseen täysillä. Ikä ei ole este millekään. Tulevaisuuden miettiminen ja erityisesti sen pelkääminen on täysin turhaa energian tuhlausta. Jotta voit lakata miettimästä tulevaa, siihen voi valmistautua esimerkiksi hoitotahdolla, testamentilla ja vaikka kirjoittamalla hautajaistoiveensa. Kun nämä asiat on kerran käsitellyt, ne voi heittää mielestään.
Ne tavalliset pelot
Yleisimpiä pelkoja ovat sosiaalisten tilanteiden pelko, korkean tai ahtaan paikan pelko, kuoleman pelko, hämähäkkien tai käärmeiden pelko. Useat pelot ovat itse asiassa tuntemattoman pelkoa. Kuolema pelottaa, koska emme tiedä mitä meille siinä tapahtuu tai miltä se tuntuu.
Monet hyvin iäkkäät ihmiset sanovat, etteivät enää pelkää kuolemaa. He ovat nähneet niin monien läheisten lähtevän, ettei ajatus enää pelota. Moni sanoo olevansa valmis. Myös moni hoitotyötä tekevä sanoo, että kuoleman näkeminen poistaa pelon. Siihen ei totu, mutta sen hyväksyy osaksi elämää. Näin yritän itsekin ajatella. Kun oma aikani on ohi, se on ohi. Toisten on lähdettävä, että toiset voivat tulla. Sitä en tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, eikä minun tarvitsekaan tietää.
Sosiaalisissa tilanteissa pelottaa yleensä se, että emme hallitse tilannetta. Mitä jos mokaan itseni? Jos toiset nauravat minulle tai joudun paniikkiin. Joku voi miettiä, että mitä jos toiset huomaavat kuinka tyhmä olen. Tai ruma tai lihava tai jos alan änkyttää. Sosiaalisten tilanteiden pelko voi olla todella vaikea ja rajoittaa ihmisen elämää voimakkaasti.
Julkisia esiintymisiä pelätään, koska pelätään toisten katseille ja arvostelulle alttiiksi tulemista. Moni on jo koulussa joutunut vastoin tahtoaan luokan eteen lukemaan, ja tullut nauretuksi. Toiset taas tuntuvat nauttivan esiintymisestä ja oikein hakeutuvat sellaisiin tilanteisiin. Monet laulajat ja näyttelijätkin kyllä kertovat jännittävänsä esiintymistä – jotkut oikein kovastikin.
Niin sosiaalisten tilanteiden kuin esiintymisenkin pelossa pätee se, että kannattaa mennä pelkoa päin. Harjoittelu tekee mestarin tässäkin. Pitää vain mennä niihin pelottaviin sosiaalisiin tilanteisiin, edes pieniin sellaisiin. Ja esiintymistä voi harjoitella vaikka perhepiirissä. Tai voi pitää puheen ystävälleen kahden kesken. Pääasia on, ettei anna pelon voittaa.
Voin kokemuksesta kertoa, että pelkoa päin meneminen on erittäin voimaannuttavaa. Kun huomaat, että pärjäät, että pystyt, saat valtavasti voimaa ja itsetuntosi kohoaa. Muista, ettei kaiken tarvitse mennä täydellisesti eikä onnistua kerrasta. Pienetkin askeleet vievät perille. Ja muista, ettei voi olla rohkea, jos ei tunne pelkoa.
”Jokainen kokemus, joka pakottaa sinut pysähtymään ja katsomaan pelkoasi silmiin, antaa sinulle voimaa, rohkeutta ja itseluottamusta. Voit sanoa itsellesi: ’Kestin tämän kauheuden. Kestän kyllä seuraavankin…’ Sinun on tehtävä juuri se, mikä tuntuu mahdottomalta.”
Eleanor Roosevelt (1884-1962)
4.9.2022 Johanna