Peloista pääsee kohtaamalla ne
Olen aina ollut pelokas ihminen. Lapsena pelkäsin pimeää ja sänkyni alla öisin asuvia mörköjä. Pelkäsin vieraita ihmisiä ja liian vauhdikkaasti keinuvaa keinua. Pelkäsin koiria, kissoja ja kaikkea, mikä liikkui neljällä jalalla. Pelkäsin vettä (järviä ja meriä) ja erityisesti pinnan alla uivia kaloja.
Hammaslääkäripelkoni oli lähes ylipääsemätön. Minulle onkin tehty hammashoitoa nukutuksessa. Myöhemmin löysin ihana hammaslääkärin, joka auttoi minut voittamaan pelkoni. Hammaslääkäripelosta voi päästä myös käymällä hammaslääkärillä tarpeeksi usein. Valitettavasti tämä pelko on omalla kohdallani edelleen sellainen, mikä vaatii työtä. Ei kuitenkaan enää niin ylipääsemätön kuin nuorena.
Olen aina kammonnut sairaaloita ja kaikkia lääketieteellisiä tutkimuksia. Mutta kun sairastuin tarpeeksi vakavasti ja jouduin käymään poliklinikalla ja laboratoriossa pitkään joka toinen viikko, se ei enää tuntunut miltään. Sittemmin pieni jännitys on palannut, mutta mitään ongelmaa siinä ei ole.
Ikääntymisen hyviä puolia onkin se, että elämänkokemuksen karttuessa pelot vähenevät. Kun on käynyt läpi tarpeeksi monenlaisia asioita huomaa, etteivät ne niin ihmeellisiä olleetkaan. Mikään peloton ihminen en ole vieläkään, mutta sen olen oppinut, että peloista pääsee vain kohtaamalla ne. Muuta tietä ei ole.
Lentopelosta pääsee lentämällä
Nuorempana olin kovin arka, enkä ole esimerkiksi juuri matkustellut. Kaverini kävivät interreilaamassa ympäri Eurooppaa, mutta minä en olisi ikinä uskaltanut. Kyllähän sitä joku lyhyt ulkomaanmatkakin tuli silti puoli väkisin tehtyä, mutta koin ne tosi stressaaviksi.
Olin sitä mieltä, että minä olen koti-ihminen, joka viihtyy parhaiten turvallisesti kotona. Maailma on outo ja vaarallinen paikka. Minulla ei ollut mitään tarvetta mennä minnekään. Uskoin oikeasti, etten edes halunnut matkustaa.
Sitten yli viisikymppisenä se iski kuin mikäkin viidenkympin villitys: Minä haluan matkustaa! Syy tähän mielenmuutokseen on varmaan tämä internetin ihmeellinen maailma. Luin monista blogeista kuinka ihmiset reissasivat ympäri maailmaa, ja minussa alkoi itää pieni kateus.
Niin päätin lähteä. Ensin turvallisesti lähimaihin, sitten vähän kauemmaksikin. Huomasin senkin, että lentopelosta pääsee lentämällä! Mikä huikea tunne huomata, että minä uskalsin! Pisin lentomatkani on toistaiseksi kuusi ja puoli tuntia, mutta pitempiä on haaveissa.
Uusi unelmani onkin päästä helikopterin kyytiin. (Apua!) Ehkä vielä yllätän itseni ja uskaltaudun toteuttamaan tämän haaveeni, kun sopiva hetki tulee. Vuosia sitten siihen olisi ollut mahdollisuus, mutta silloin ei tullut pieneen mieleenkään, että olisin uskaltautunut kyytiin.
Matkoja on viime vuosina tullut tehtyä useita. Kohta on edessä tämän vuoden neljäs ulkomaan matka. Otan nyt takaisin niitä matkailumielessä menetettyjä vuosia. Ajattelen myös, että nyt on mentävä, kun vielä pääsen. Sairaudet, nivelten kulumat tai muistisairaus voivat tehdä matkustamisesta vaikeaa tulevaisuudessa.
Peloista pääsee kohtaamalla ne
Sain myös päähäni testata omaa rohkeuttani matkustamalla yksin. Mietin pitkään, miten uskaltaisin sanoa puolisolleni, että haluan matkustaa ulkomaille yksin. Ja epäilin, että mahtaisinko lopulta edes uskaltaa lähteä. No sain sanottua asiani, mihin puoliso vastasi kannustavasti. Ja niin tein matkan Itävaltaan yksin. Selvisin siitä, nautin suunnattomasti ja olin ylpeä itsestäni. (Matkasta löytyy postaus täältä)
Esiintymispelosta taas pääsee esiintymällä riittävästi. Oma siedätyshoitoni esiintymispelkoon tapahtui liittymällä harrastajateatteriin. Se oli aivan järkyttävän jännittävää, mutta niin hauskaa ja antoisaa.
Siitä koirapelostakin pääsin ottamalla koiranpennun. (Pari vuorokautta meni ennen kuin uskalsin koskea siihen pieneen pentuun.) Siitä on noin 30 vuotta ja sen jälkeen minulla onkin melkein koko ajan ollut koira tai kaksi. Vieraita koiria en silti helposti lähesty.
Uskonkin, että rohkeus on sellainen, mikä kasvaa, kun sitä käyttää ja menee pelkoja päin. Ja kun huomaa saavansa lisää rohkeutta yhdessä asiassa, lisää se rohkeutta muidenkin asioitten suhteen. Joskus omalle epämukavuusalueelle meneminen kannattaa.
Siksi kannustan itseäni ja kaikkia muitakin: Ole rohkeasti sellainen kuin tunnet sisimmässäsi olevasi. Älä anna muiden alentaa tai vähätellä sinua. Usko omiin voimiisi ja kykyihisi. Puolusta myös muita heikompia ja kärsiviä.
Meissä kaikissa on varmasti voimavaroja enemmän kuin uskommekaan. Päästetään ne irti!