Kauneuskäsittelyt vai luomukauneus

Onko ns. luomukauneus arvokkaampaa kuin käsittelyillä aikaan saatu kauneus? Siltä ainakin joskus tuntuu, kun lukee ihmisten mielipiteitä netin palstoilta. Moni tuntuu ylpeilevän sillä, että ”minä ainakin haluan vanheta luonnollisesti” tai ”minä en häpeä ikääni”. Ikään kuin kauneuskäsittelyt kertoisivat ihmisen häpeävän jotain itsessään. Näistä keskusteluista minulle tulee sellainen tunne, että nyt on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Toivoisin suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä puolin ja toisin.

Halusin kirjoittaa aiheesta, koska eräässä Facebook-ryhmässä syntyi aika kärkevääkin keskustelua kauneusleikkauksista ja muista kosmeettisista toimenpiteistä - puolesta ja vastaan. Minulla taitaa olla joku vajavaisuus ajattelukyvyssä, koska en oikein ymmärrä näitä väittelyitä. Enkä ymmärrä niitä kitkeriä arvailuja, että onko jotain julkkista leikattu vai ei. Koska mitä väliä sillä on?

Ulkonäköön vaikutetaan monin tavoin

Oikeastaan me kaikki puutumme omaan ulkonäköömme tavalla tai toisella. Hiuksia leikataan, eikä anneta luomusti vain kasvaa. Hiuksiin otetaan myös monenlaisia käsittelyitä. Itsellenikin on tehty elämäni aikana monta permanenttia ja värikäsittelyä. Hiukseni eivät siis ole luomut.

Hyvin monet myös käyttävät silmälaseja, joilla vaikutetaan paitsi näkökykyyn niin myös ulkonäköön. Tai sitten käytetäänkin piilolinssejä, jotta ulkonäkö ei muuttuisi. Jotkut käyttävät silmälaseja, vaikka eivät tarvitsisi niitä, koska haluavat sillä tavalla vaikuttaa ulkonäköönsä.

Entäs sitten meikkaaminen? Kaikki eivät toki käytä ollenkaan kosmetiikkaa, ja sitäkin moni pitää kehuttavana asiana. Toisille taas meikkaus on rutiinia ja kuuluu asiaan yhtä selvästi kuin tukan kampaaminen tai hampaiden pesu.  Joillekin on itsestään selvää, että halutaan olla ”edustavan” näköisiä, ja moni meikkaa, vaikka olisi yksin kotona.

Meikkaaminen jos mikä on ulkonäköön vaikuttamista. Sitä voi tietysti tehdä hillitymmin tai reippaammin. Olemme kaikki nähneet kuvia, joissa meikkaamalla on ihmisestä tehty aivan eri näköinen.

Lasketaanko pigmentoimalla tehdyt kulmakarvat tai silmänrajaukset meikkaamiseksi vai kauneuskäsittelyksi? Jos sinun kulmakarvasi lähtisivät syystä tai toisesta pois, antaisitko pigmentoida uudet tilalle? Oletko miettinyt omalla kohdallasi, missä menevät rajat? Vai kuulutko niihin, jotka pitävät täysin luonnollista olotilaa parhaimpana, oli tilanne mikä hyvänsä?

Mikä siis voidaan laskea luomuksi tai luonnolliseksi ja mikä ei?

Kauneuskäsittelyt helvetistä

Eikös otsikon mukainen sarja ole tullut jollain kanavalla televisiostakin? Nimi oli ainakin jotain sinne päin. Media herkuttelee mielellään pieleen menneillä operaatioilla ja kummajaisilla, jotka haluavat näyttää Barbielta tai liskolta. Niihinkö perustuu kauneuskirurgian vastaisuutemme?

Harvemmin kerrotaan niistä pienistä, onnistuneista operaatioista, joilla joku henkilö on saanut ilmeensä tai itsetuntonsa kohotettua. Nykyään sentään silmäluomileikkauksista puhutaan jo melko yleisesti, mutta ei paljon muusta.

Monet kauhistelevat ”botox-huulia” ymmärtämättä, että botoxia ei todellakaan pistetä huuliin. Botox ei ole täyteaine vaan lihaksia lamaava ”myrkky”. Sitä käytetään lääketieteessä melko paljon, mm. lihaskouristuksiin, migreeniin, yliaktiiviseen virtsarakkoon jne. Sillä voidaan myös saada otsa näyttämään sileältä lamaamalla otsan lihaksia.

Iän myötä ohentuviin huuliin voidaan sen sijaan pistää täyteainetta, yleisimmin hyauluronihappoa, joka on elimistön itsensäkin tuottamaa ainetta. Lopputulos voi olla täysin luonnollinen, sillä ainettahan ei tarvitse laittaa kuin sen verran mitä kukin haluaa.

Pitääkin muistaa, että ne median esiin nostamat kauheudet ovat poikkeuksia. Aina löytyy niitä, jotka haluavatkin äärimmäisiä käsittelyitä. Myös pieleen menneitä tapauksia varmasti on, erityisesti osaamattomien tekijöiden tekeminä. Kauneusoperaatioissa on vähän sama juttu kuin tatuoinneissa; ei välttämättä kannata mennä sen vastaanotolle, joka halvimmalla tekee.

Miksi luomukauneus on arvokasta?

Onko se, että kasvot veltostuvat ja rypistyvät, ja luomet valuvat silmien päälle hyvä asia? On helppoa todeta 40-50 -vuotiaana, että minä ainakin vanhenen luonnollisesti, kun ei vielä tiedä miltä tulee näyttämään. Kuusissakymmenissä vasta totuus alkaa tulla vastaan…

Kaikki eivät nimittäin vanhene kauniisti ja arvokkaasti. Monilla tulee suuria, paksuja ns. vanhuusluomia kasvoihinkin. Ne eivät todellakaan näytä kivalta kenenkään mielestä. Toiset vain rypistyvät kauniisti, kun toisilla iho alkaa valua alas leuan alle hamsterinpusseiksi ja kolmoisleuaksi. Ohimot painuvat lommoille ja silmien alla on kahdet kunnon pussit allekkain.

Itse tunnen paljon vanhoja ihmisiä. Olen nähnyt miten eri tavoin ikä kohtelee meitä. Joistakin naisista näkee, että he ovat olleet kaunottaria nuorena, ja piirteet ovat kauniit vielä vanhanakin. Jotkut miehet ovat todella komeita ja charmantteja vielä 90-vuotiaana. Pelkät rypythän eivät ketään rumenna!

Joistakin naisista (tai miehistä) ei todellakaan tiedä, miltä he ovat mahtaneet näyttää nuorena. Ihoon on tullut paljon maksaläiskiä ja luomia, ja kasvojen alaosaan painuneet kudokset saavat heidät näyttämään todella väsyneiltä ja masentuneilta. No se on tietysti luonnollista, ja jos heitä itseään se ei haittaa, niin eihän se saa haitata ketään muutakaan.

Toisille ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä, vaan ne tärkeät elämän osa-alueet löytyvät ihan muualta. Ja hyvä niin. Toisille taas ulkonäkö voi liittyä työhön (esiintyvät ihmiset) tai olla vahva osa omaa persoonaa ja minuutta. Ja sekin pitäisi hyväksyä. Ulkonäöstään huolehtiva ihminenkin voi sitä paitsi olla syvällinen ja pyyteetön.

En missään tapauksessa enkä millään tavalla paheksu niitä, jotka eivät kasvoihinsa laita kuin saippuaa ja ehkä apteekin perusvoidetta. Se on jokaisen oma asia, ja riippuu myös siitä, mistä ihminen itse pitää. Toiset tykkäävät läträtä aineita ihollensa, toiset eivät. En myöskään paheksu niitä, jotka kiristyttävät ihoansa tai ottavat täyteaineita. Sekin on jokaisen oma asia.

Pointtini tässä on se, että onko se luomuna vanhentunut jotenkin arvokkaampi kuin se, jolle mahdollisesti on tehty jossakin vaiheessa kauneuskäsittelyitä? Miksi Suomessa kauneuskäsittelyitä pidetään pahana, kun jossain maailmalla se katsotaan osaksi itsestä huolehtimista.

Oma ulkonäköni puntarissa

Itselleni ei ole tehty mitään isompaa kosmeettista toimenpidettä. Yläluomeni on leikattu, koska ne tulivat näkökenttääni ja siis haittasivat näkemistä. Minulle on myös tehty kaihileikkaus, eli silmiini on laitettu tekomykiöt. Silloin valitsin mykiöt niin, etten tarvitse enää kaukolaseja. Lukulasit kyllä tarvitsen. Eräänlaista kauneuskirurgiaa tämäkin.

Olen kyllä käynyt viimeisen vuoden aikana useamman kerran mikroneulauksessa ja ottanut RF-hoitoa. (Radiofrekvenssi) Samalla on tietysti tehty kasvonaamioita ja muuta sellaista. Löysään kaulaani otin myös pisteplasmaa, siitä löytyy selonteko täältä.

Hoidan ihoani myös omatoimisesti. Siis rasvaan ja kuorin, levittelen vitamiineja ja seerumeita. Ihonhoito on minusta yksinkertaisesti hauskaa ja kokeilen mielelläni uusia tuotteita. Ihoni onkin erittäin sileä ja pehmeä. Siinä ei ole karheita kohtia tai syviä juonteita. Sen sijaan siinä on valitettavan runsaasti pigmenttimuutoksia, eli luomia.

Minulla on myös ihon alla rasvakerros, joka on valunut jo aika paljon alaspäin. Minulla on siis ne hamsterinpussit leukapielissä, ja leukani on kasvanut pituutta. Kaulan alla on paljon ylimääräistä löysää. Ennen kolmion muotoiset kasvoni ovat nykyään neliön malliset. Suupielistäni lähtee juonteet alaspäin. Olen siis aina tosi nyrpeän näköinen, jos en muista hymyillä.

En häpeä ikääni - päinvastoin. Olen ylpeä iästäni ja siitä, että olen saanut elää jo 64-vuotiaaksi. En myöskään häpeä ulkonäköäni, tällainen minusta on tullut. Mutta, on yksi iso mutta. En pidä nykyisestä ulkonäöstäni. Peilistä tuntuu katsovan joku vieras ihminen.

En ole koskaan ollut mikään kaunotar, eikä minulla ole tarvetta näyttää kolmekymppiseltä. Tuntuu paremminkin, että haluaisin näyttää enemmän omalta itseltäni. Tai haluaisin näyttää edes vähän vähemmän väsyneeltä ja vihaiselta. Silmänurkkien ryppyjä en silti lähtisi koskaan korjaamaan.

Toistaiseksi nämä nykyiset hoidot ovat riittäneet, mutta kuka tietää, ehkä vielä joskus teetän jotain suurempaakin. Vaikkapa alakasvojen kohotuksen tai otan täytettä poskipäihin. Jotain millä saisin ilmettäni iloisemmaksi. Sillä ei ole mitään tekemistä ikänsä tai itsensä hyväksymisen kanssa.