Kuka minä olen?

Lue avoin kertomus perheestäni, työstäni, arvoistani ja harrastuksistani.

Ajattelin, että vuoden kirjoittelun jälkeen on aika kertoa myös itsestäni. Kirjoitin tämän tekstin marraskuussa 2020 ja päivitin sen parin vuoden jälkeen elokuussa 2022. Juuri mitään ei tarvinnut muuttaa, mutta lisäsin pari asiaa.

Olen tällä hetkellä jo useamman vuoden yli 60-vuotias. Olisin voinut jäädä eläkkeelle, mutta toistaiseksi jatkan työssä. Asun maaseudulla omakotitalossa, mutta kotoisin olen Helsingistä. Olen vaihtanut asuinpaikkakuntaa muutaman kerran, mutta nyt asun Pirkanmaalla pienessä kunnassa. Kotonani on myös mies ja kaksi koiraa.

Lyhyesti sanottuna

En ole koskaan:

• Lasketellut

• Syönyt simpukoita

• Suppaillut

• Melonut kanootilla

• Kiipeillyt vuorella enkä seinällä

• Ratsastanut millään eläimellä

• Sulkeltanut

• Tanssinut kansantansseja

• Osannut soittaa tai laulaa

Sen sijaan olen:

• Ommellut, kutonut, neulonut

• Tehnyt mosaiikkitöitä ja keramiikkaa

• Maalannut ja piirtänyt

• Lukenut runsaasti

• Pöyhinyt puutarhaa

• Tapetoinut ja laatoittanut

Ja vielä:

• Rakastan merta ja kallioita

• Inhoan kylmää ja pimeää

• Lempiherkkuni on jäätelö

• Paheeni on sipsit ja kolajuoma

• Olen laiska liikkumaan

• Olen kokenut useita leikkauksia

• Minulla on monta tatuointia

• Vanhempani ovat kuolleet vuosia sitten

Meillä on tällä hetkellä parivuotias suomenlapinkoira sekä pienempi ja vanhempi resquekoira.

Työelämästä

Minun onneni on tehdä työtä, jota rakastan. Ja teen sitä osa-aikaisesti, eli tavallisesti kolmena päivänä viikossa. Tosin työni on sen laatuista, että tarvittaessa olen työtehtävissä minä päivänä tahansa. Olen myös normaalisti aina tavoitettavissa. Työpuhelin kulkee käsilaukussani. Vain matkoilla se on jäänyt kotiin.

Olen tehnyt monenlaista työtä, koska en ole koskaan osannut päättää, miksi haluan tulla isona. Töitä olen tehnyt kirjastossa, myyjänä, toimittajana, tiedottajana, painotuotteiden sivunvalmistajana, yrittäjänä ja minulla on ollut lastenvaateliike. Olenkin ehkä vähän levoton sielu.

Yksi asia on kuitenkin ollut elämässäni kohta 30 vuotta. Ja se asia on sotaveteraanit. Sain 1993 työpaikan sotaveteraaniyhdistyksestä ja viihdyin paremmin kuin missään. Sittemmin kunnianhimo vei minut erään paikallislehden päätoimittajaksi, mutta veteraaneja en jättänyt silti kokonaan. Tein pienimuotoisesti niitä entisiä töitäni yhdistykselle, nyt toiminimellä.

Vuosien mittaan tein montaa asiaa järjestössä. Kymmenen vuotta sitten toimin myymälänhoitajana Jalokivigalleria -nimisessä liikkeessä, kun minua pyydettiin takaisin työhön veteraanijärjestöön. Silloinen toiminnanjohtaja oli jäämässä eläkkeelle, ja koska olimme tehneet yhteistyötä koko hänen uransa ajan, hän pyysi minua työnsä jatkajaksi. Minä suostuin.

Olen siis nyt ollut viimeiset kymmenen vuotta toiminnanjohtajana yhdessä Suomen suurimmista sotaveteraaniyhdistyksistä. Siinä sivussa minusta tuli myös Pirkanmaan Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja. Jouduin kuitenkin jäämään osatyökyvyttömyyseläkkeelle muutama vuosi sitten, joten luovuin siitä tehtävästä.

Veteraanityö hiipuu vähitellen luonnollisista syistä. Siksi nykyinen osa-aikatyöni riittää tehtävieni hoitoon. Sen lisäksi olen nyt pari vuotta kyllä toiminut myös Pirkanmaan alueen sosiaalineuvojana. 

Työ on osa elämääni ja elämäntapa. Haluan antaa parhaani ja olenkin siksi aina tavoitettavissa. Monista vanhuksista on tullut minulle läheisiä näitten vuosikymmenien aikana. Ja niin kovin monen olen nähnyt poistuvan riveistä. Toivon, että jaksaisin niin kauan, että voisin olla se, joka sammuttaa toimistosta valot viimeisen kerran.

Perhe-elämästä

Olen perustanut perheen jo 18-vuotiaana. Nyt ajatellen ihan lapsena! Aika hölmöä oli kahden keskenkasvuisen perustaa perhe. Ensimmäinen avioliittoni kesti vain muutamia vuosia, mutta siitä ehti syntyä kaksi ihanaa lasta. 

Kauaa en osannut olla yksin, ja niin menin uuteen avioliittoon 25-vuotiaana. Tämä liitto kesti pitempään ja siitä syntyi yksi ihana poika. Nelikymppisenä sitten - omasta halustani - asuin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin. Kaksi vanhempaa lasta olivat muuttaneet omilleen ja nuorin jäi asumaan isänsä kanssa.

Sen jälkeen suhteita oli monenlaisia, pitempiä ja lyhyempiä. Viisikymppisenä olin edelleen sinkku. Sitten löysin internetin maailmasta, eräältä deittisivustolta kaverin. Vihille menimme kun olin 53-vuotias.

Olin täyttänyt juuri 38 vuotta, kun minusta tuli mummi, ja 59-vuotiaana minusta tuli isomummi. Nyt tällä hetkellä minulla on kuusi lastenlasta ja kaksi lapsenlapsenlasta. Meillä on näköjään suvun ”kirouksena” tai siunauksena tämä nuorena lisääntyminen.

Minun ja lasteni elämässä on ollut monenlaista vastoinkäymistä, mutta olen erittäin ylpeä siitä, miten hienosti lapseni ovat pärjänneet elämässä ja rakentaneet oman elämänsä ja perheensä. Pidän suurena siunauksena sitä, että minulla on tämä perhe.

Oma äitini on kuollut lähes kymmenen vuotta sitten ja isäni viisi vuotta sitten. Molemmat olivat elämänsä viimeiset vuodet hyvin sairaita. Podin huonoa omatuntoa, koska en pitkän välimatkan vuoksi voinut heitä auttaa paljoakaan. Pikkusiskoni, joka on 14 vuotta minua nuorempi, hoiti heitä uhrautuvasti.

Sairastuminen

Vuoden 2021 kesällä minulla todettiin vakava sairaus. Tutkimuksia oli tehty vähitellen jo vuoden verran, ennen kuin asia selvisi. Viimeisen vuoden ajan olen nyt ollut TAYS:n potilas ja tulen olemaan lopun elämääni.

Minulla on autoimmuunisairaus, joka vaikuttaa moneen asiaan. Sitä ei voi parantaa, eikä sen etenemistä voi estää. Lopulta se johtaa kuolemaan. Lääkkeillä taudin etenemistä koitetaan jarruttaa niin, että eteneminen olisi mahdollisimman hidasta.

Taudin kulkua ei juuri voi ennustaa, sillä se on yksilöllistä. Tällä hetkellä hallitsevia oireitani ovat väsymys ja uupumus. Myös vatsan turvotus ja kivut kuuluvat minulla asiaan. Vatsavaivat johtuvat osittain lääkityksestäni.

Toivon ja uskon, että minulla on vielä monia hyviä vuosia edessäni ja yritän elää ne elämästä nauttien. Surkuttelu kun ei auta mitään. Välillä tulevaisuus pelottaa, mutta yritän keskittyä hetkeen. Hyvää apua olen saanut meditoinnista.

Arvoni ja tarpeeni

Olen ensinnäkin vahvasti introvertti. Olen myös erityisherkkä. Minun on vaikea kestää meteliä tai kovaa puheensorinaa, jota kutsun älämölöksi. Kirkkaat ja vilkkuvat valot ovat minulle kauhistus. Käytän autoa ajaessa aurinkolaseja lähes aina päiväsaikaan. Siis vaikka aurinko ei paistaisikaan. Reagoin vahvasti ja tunteella useimpiin asioihin, mutta se ei välttämättä näy ulospäin. Minulle on sanottu, että minulla on lehmän hermot ja olen viilipytty.

Olen ihminen, joka tarvitsee yksinoloa. Paljon. Vaikka toisten ihmisten kanssa on kiva olla, niin sosiaalisuus myös rasittaa minua ja vie voimavaroja. Tarvitsen sitä, että saan olla välillä koko päivän yksin kotona, mielellään viikottain. Olen monesti suunnitellut, että menen pariksi päiväksi hotelliin vain saadakseni olla yksin. Viime vuoden keväällä tein pienen ulkomaanmatkan Wieniin yksin ja nautin kovasti. Lue matkapostaus täältä.

Koska tuo ensimmäinen yksin tehty matka onnistui niin uskaltauduin vuonna 2022 matkustamaan yksin Qatariin. Lue matkapostauksen ensimmäinen osa tästä. Tästäkin soolomatkasta nautin kovasti, vaikka ison osan ajasta olinkin hotellihuoneessani.

Olen aina kärsinyt myös kaikenlaisesta maailman epäoikeudenmukaisuudesta. En edes lapsena ymmärtänyt, miksi eri näköisiä ihmisiä kohdeltiin eri tavalla. Minusta kaikki ihmiset ovat saman arvoisia. Ihonväristä, uskonnosta tai seksuaalisuudesta riippumatta. Kaikenlainen rasistisuus on minusta kuvottavaa, enkä voi millään ymmärtää miksi ihmiset ovat niin ennakkoluuloisia toisiaan kohtaan.

Muutenkin suvaitsevaisuus on minulle tärkeää. Jokainen saa rakastaa ketä haluaa, eikä se kuulu muille. Ja jokainen saa järjestää oman elämänsä siten kuin itselleen parhaaksi näkee. Ja jokainen saa laittaa päälleen mitä haluaa ja tehdä omalle keholleen sen, mitä haluaa. Ainakin niin kauan kuin se koskee vain häntä itseään. Muita ei tietenkään saa vahingoittaa.

Kärsin siitä, miten paljon maailmassa on väkivaltaa ja pahuutta. En voi ymmärtää sitäkään, miten joku voi haluta tarkoituksella tehdä toiselle pahaa. Eläimiä rääkätään, lapsia pahoinpidellään ja käytetään hyväksi. Rahan, seksin ja vallan takia tehdään kauheita asioita. Ihminen on tämän maapallon julmin otus, ja se on minusta suuri ongelma, ja koen siitä ahdistusta.

Rahaa en ole osannut arvostaa enkä kerätä. Raha on minusta tarkoitettu käytettäväksi. Minullakin on ollut aikoja, jolloin olen joutunut elämään hyvin niukasti. Olen ollut kekseliäs ja säästäväinen, silloin kun on ollut tarvis. Olen ollut myös valmis tekemään työtä kuin työtä, ja olen yrittänyt työllistää itse itseni, jos muuta ei ole ollut tarjolla.

Kekseliäisyys on osa luovuuttani. Olen aina valokuvannut, piirtänyt ja kirjoittanut. Olen pienestä asti myös ommellut. Ensin vaatteita syntyi barbie-nukeille, myöhemmin itselle. Ja vielä vähän myöhemmin omille lapsille ja puolisollekin. Olen myös neulonut, virkannut ja huovuttanut. Kutonut kangaspuilla ja solminut seinäryijyn.

Luovuus on pursunnut esiin myös öljyvärimaalauksissa, pastellitöissä ja keramiikassa sekä mosaiikkitöissä, joita olen tehnyt. Olen tehnyt runsaasti myös paperiaskartelua. Käsillä tekeminen on aina ollut tärkeää, ja minulla on todella kova tarve saada tehdä asioita käsilläni. Pääsen helposti flow-tilaan luodessani.

Olen maalannut paljon kiviä ja simpukankuoria.

Rakastan itseni haastamista. Nautin kun saan opetella uusia asioita. Haastan itseäni usein myös menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle. Haluan kokeilla, osaanko tai uskallanko. Vaikka olen kova jännittämään ja stressaannun helposti, haluan silti haastaa itseäni. Jos en haastaisi, niin todennäköisesti erakoituisin kotiin neljän seinän sisään.

Tämä blogisivusto on yksi haasteeni. Halusin opetella nettisivun rakentamista ja koodaamista. Halusin nähdä pystynkö vielä oppimaan. Suurin haaste oli vähän yllättäen kuitenkin itsensä näkyväksi tekeminen. Kuvittelin kai alussa, että voin toimia jotenkin anonyymisti. Pian huomasin, ettei se toimi. 

Olen joutunut menemään todella kauas omasta mukavuusalueestani tulemalla esiin omalla nimelläni ja kasvoillani. Rohkeus kuitenkin selvästi kasvaa koko ajan. Seuraava tavoite on oppia tekemään luontevia videoita ja ehkä jopa livelähetys.

Mistä sitä tietää mitä tässä vielä keksii!

24.11.2020 Johanna, päivitetty 6.8.2022